FI MVA Fragola Uniikki s. 19.4.2009 " Ninni Sabina"
 

 

 

Ninni on hulvatoman hauska viikari. Maikki tyttö antoi sille nimen. Tuntuu ettei meillä moista petitiä ole ennen ollut, vai onko aika meidät pehmittänyt asenteessamme:)
 Tämä neiti tuntuu tekevän vaikka ja mitä, eikä se tunnu muuta kuin Ninnin omalta toiminnalta. Se kiusaa  edelleen äitiään päätoimisesti, Miisa ei sano sille mitään. Me todella odotetaan että se komentais tyttönsä ojennukseen. Papan ei kärsi näyttäytyä metsästysvaatteissa, saati raplata aseita jos ei ole aietta ottaa  Ninniä mukaan. Muuten se koittaa koko ajan keksiä mistä karkaisi papan perään jahtiin.

Ulkona se viihtyy kaikista koirista pisimpään, erikseen se pitää aina sisälle tahtoa.
Ninni on tomera ja innokas ajuri, se on ollut koko ikänsä  terve ja energinen, myös ulkomuoto ja rakenne ovat priimaa.
 Myös sen sisaruksista on tullut hyvää palautetta. Ninnin jälkeläisissä on  hyviä ajureita.

 

Ninni ja Jukka                                                                                                            Ninni kantaakin riistan kuin riistan:) 

 

 

 

 

 

Sivun alkuun »